Yhtiö

  • Werdia on kotimainen, vuodesta 2000 toiminut ohjelmistoyritys ja Microsoft Partner -verkoston jäsen. Ydinosaamistamme ovat ohjelmistoprojektien toteutus, käytössä olevien järjestelmien elinkaaren hallinta ja ylläpito, sekä edellä mainittuihin liittyvä konsultointi. Toimistomme sijaitsee Espoon Leppävaarassa ja palvelemme asiakkaita pääasiassa Etelä-Suomessa – etäyhteyksin toki tarvittaessa muuallakin.
  • Asiakkaiden ja projektitoimitusten kautta parhaiten tuntemamme toimialat ovat vakuutus, tie- ja raideliikenne sekä kalustonhallinta. Kerromme mielellämme lisää referensseistämme asiakkaidemme kanssa yksilöllisesti sovituissa puitteissa.
  • Yhtiömme on perustajiensa sekä muiden avainhenkilöiden yli 95-prosenttisesti omistama. Olemme ylpeitä yhteisöllisyydestämme ja avoimesta kulttuuristamme, joiden uskomme olevan pääsyy henkilöstömme vähäiseen vaihtuvuuteen.

Haluatko mukaan?

Olemme aina halukkaita keskustelemaan uramahdollisuuksista Werdiassa. Arvostamme erityisesti henkilökohtaista kiinnostusta ohjelmistoteknologiaan, mikä voi näkyä esimerkiksi harrasteprojekteina. Kesä- tai osa-aikaista työtä on useimmin tarjottavissa vähintään toisen vuoden yliopisto- tai AMK-opinnoista tiedot omaaville.

Lisätietoja uramahdollisuuksista antaa tj. Timo Lämsä (LinkedIn), p. 040 501 8064.